EtusivuMusiikkiTaustaaKauppaVaikutaYhteysLinkit

Taustaa

The Silhouettes on melodisuuden ja musiikillisen individualismin vastaisku moni­kansallisen musiikkiteollisuuden totalitärismiä vastaan.

Silhouettesin juuret ovat syvällä suomalaisessa maaperässä, mikä kuuluu myös bändin musiikissa. Bändi perustettiin vuonna 1999 ja toistaiseksi viimeisen keikkansa Silhouettes on heittänyt alkutalvesta 2001, jonka jälkeen bändi oli 2 ½ vuotta telakalla.

Tämän jälkeen Silhouettes on kokoontunut satunnaisesti studiosessioihin ja Rautalankarenessanssin biiseistä vanhimmat (näistä ensimmäisenä Kaunis on luoksesi kaipuu) on äänitetty loppuvuodesta 2003. Koska albumia on työstetty leipätyön ohessa, vei pitkäsoiton kokoaminen lähes kolme vuotta. Viimeisin biisi, levyn päättävä Triangle taltioitiin heinäkuussa 2006.


www.lahi.com